Mansikkaluomen poisto laserilla - kivuton ja turvallinen ratkaisu
Olemme erikoistuneet luomien poistoon vuodesta 2007
Poistamme yli 4000 luomea vuodessa
Olemme Helsingissä, lähellä Ruoholahden metroasemaa
Mansikkaluomen poisto. Toimenpide kestää 20 min.
1-3 aluetta lääkärin arvionnin perusteella 188€
Lisäluomi samalla hoitokerralla 50€
Vastaanottokäynnin hintaan lisätään poliklinikkamaksu 24 €
Mansikkaluomi (hemangiooma, verisuoniluomi) on verisuonirakenteinen muodostuma. Hemangioomat ovat hyvänlaatuisia ja tavallisesti harmittomia kasvaimia. Verisuoniluomia voi kehittyä mille tahansa ihoalueelle, mutta useimmiten niitä on kasvoissa, päänahassa sekä rinnan ja selän alueella.
Haittaako sinua mansikkaluomet?
RF-ablaatio, eli luomenpoisto kylmä laserin menetelmällä on tehokas ja kivuton tapa päästä niistä eroon.
Ennen ja jälkeen
Ihon paraneminen luomen poiston jälkeen tapahtuu aivan kuin iholla olisi pieni haava.
Mansikkaluomen poisto
Mansikkaluomet ovat vauvaiän yleisimpiä hyvänlaatuisia verisuonikasvaimia ja yleensä ne häviävät ensimmäisten elinvuosien aikana. Aikuisilla verisuoniluomia esiintyy pääasiassa geneettisen alttiuden ja verisuonijärjestelmän toimintahäiriön vuoksi. Lääketieteellisistä syistä mansikkaluomet eivät vaadi poistamista, mutta voidaan poistaa kosmeettisista syistä.
Esteettisenä tuloksena on kauniimpi iho.
Katso kuinka luomenpoisto tapahtuu
Mansikkaluomen poisto. Toimenpide kestää 20 min.
1-3 aluetta lääkärin arvionnin perusteella 188€
Lisäluomi samalla hoitokerralla 50€
Vastaanottokäynnin hintaan lisätään poliklinikkamaksu 24 €
Mansikkaluomet eivät yleensä aiheuta vaaraa terveydelle, mutta monet ihmiset haluavat poistaa ne kosmeettisista syistä – varsinkin jos ne ovat kasvoilla tai muulla näkyvällä alueella.
Luomen poistaminen voi jättää iholle hienovaraisen arven, joka kuitenkin haalistuu ajan myötä ja katoaa lopulta kokonaan.
Luomen poisto kylmällä laserilla kestää noin 20 minuuttia. Toimenpide on kivuton.
Lääkärikeskus MEDFIN
Itämerenkatu 11 EF, 1krs.
00180 Helsinki
Vain 150 metrin päässä Ruoholahden metroasemalta.
Toimipisteemme edestä löytyy ilmaisia parkkipaikkoja.
Muista ilmoittaa rekisterinumero tullessasi vastaanotolle.
MEDFIN on perustettu vuonna 2004
100% kotimainen
Yli 60 000 asiakasta
Valviran ja Kelan hyväksymä
Usein kysyttyä kysymyksiä
Miltä mansikkaluomet näyttävät?
Ovatko mansikkaluomet vaarallisia?
Voiko mansikkaluomi kadota itsestään?
Tuleeko mansikkaluomet poistaa?
Mikä on kylmän laserin teknologia?
Mikä on kylmä laser poiston etu?
Millaista esteettistä tulosta asiakas voi odottaa mansikkaluomen poiston jälkeen?
Miten toimenpiteeseen tulee valmistautua?
Milloin toimenpidealueen saa kastella?
Monen vuoden kokemus
Jokainen lääkärimme on poistanut jo tuhansia luomia
Hellävarainen menetelmä
Käytämme iholle hellävaraista kylmän laserin teknologiaa
Toimenpide ei jätä arpia ja on kivuton
Hinta
1-3 luomen poisto lääkärin arvionnin perusteella 188€